Suomiraketin tapahtumia syksyllä 2020 – RLCS:n ja Nordic Championshipin tulokset, Metsanauris Majoreille, SAWO kiinnitti joukkueen

Artikkelissa on läpikäyntiä syyskauden kiinnostavista tapahtumista ja turnauksista suomalaisnäkökulmasta. Rakettiliiga on myös järjestämässä piakkoin uusia turnauksia, kannattaa siis pitää Twitteriä, Instagramia ja Rakettiliiga.comia silmällä!

RLCS X:n syyskausi

RLCS:n uuden formaatin syyskausi alkoi heinäkuun lopussa. Euroopan syyskausi jaettiin kolmeen Regional turnaukseen, johon kuhunkin oli avoin karsinta. Syyskauden päättää 17.10–24.10. pelattava Major-turnaus. Jokaisessa osiossa palkintopottina on 100 000 dollaria. Sen lisäksi pelattiin yhdeksän erillistä The Grid -turnausta, joihin pääsivät viime kauden parhaat joukkueet sekä ensimmäisen avoimen karsinnan voittaja (10 000 dollaria per turnaus).

Päätapahtumassa pääsivät suomalaisista pelaamaan tutut kaksi nimeä Metsanauris (kaikissa kolmessa) ja Mognus (ensimmäisessä). Myös uusi nimi debytoi MINKZ:n varapelaajana, Tossis. Karsinnoissa oli enenevissä määrin suomalaisedustusta ja lopussa oli aivan potentiaalista saada lisääkin suomalaisia läpi pääturnauksen puolelle. Vielä ei siihen päästy mutta toivonmukaan talvikaudella tulokset ovat parempia myös karsinnoissa. Tarkemmat suomalaistulokset löytyvät hieman alempaa artikkelista.

Suurinta suomalaismenestystä niitti totuttuun tapaan Metsanauris. Metsanauriin Endpoint pelasi nousujohteisen RLCS-turnauksen ja otti paikan Euroopan 16 parhaan joukosta päästen syyskauden päättävälle Majorille. Endpoint oli viimeisessä turnauksesta toinen, joka nosti joukkueen Euroopan sijalle 6.

SAWO Esports & From The Air!

Syyskauden loppupuolella nähtiin myös pari mainiota uutista. Kun SAWO Esports kiinnitti o herrat -kokoonpanon (Regser, kalle, Nixnax, TK) syyskuun alussa ja Mognus pelasi suomitiimi From The Air!:ssa.

SAWO Esportsin kokoonpano on ollut työteliäs ja omaa hyvin kehittymispotentiaalia, joten on hienoa että joukkue sai organisaation taakseen ja pääsee jatkamaan työntekoa. Kaikki kolme pelaajaa (ja valmentajasubi TK) ovat vakikasvoja Suomen kärkiturnauksissa ja saavutuksiin kuuluu lukuisia kärkisijoja ja voittoja. Kiinnitys tuli kun joukkue voitti tiensä Suomen Nordic Championship karsinnoista jatkoon toisella sijalla. Myöhemmin artikkelista löytyvät Nordic Championshipin tarkemmat tulokset.

SAWOn pelaajat ovat kehittyneet viimeisen vuoden aikana todella paljon, joten ei ole ollenkaan mahdotonta kuvitella joukkuetta pääturnauksessa kun RLCS:n talviturnauskausi alkaa marraskuussa.

SAWO sai suomiskenestä ainakin hetkeksi kovan kilpailijan kun Nordic Championshipissä hyvin menestynyt Mognus, Tossis, edurph kolmikko pelasi RLCS Regional 3 -karsinnoissa nimellä From The Air!

From The Air! sai ennen RLCS:ää suoran kutsun Nordic Championshipiin Rakettiliiga PRO -voittajana (Tossis, edurph, Rix_Ronday) ja sääntöjen puitteissa vaihtoi Rix_Rondayn tilalle suomalaisen Mognuksen. Joukkue pelasi Nordic Championshipissä vanhalla nimellä Team Winland.

Harmittavasti kumpikaan joukkue ei yltänyt RLCS Regional 3-karsinnoissa jatkoon, vaan hävisi hyville joukkueille. SAWOn voittanut mCon Rotterdam Black (Owen_0546, Wesley, Pollie) jäi yhtä voittoa vaille jatkopaikasta, ja From The Air!:n tiputtanut Edelweiss (LuiisP, Mirror, Justuszzz) meni odotusten mukaisesti jatkoon. From The Air!:sta löytyy suora RLCS-potentiaali, joten on sääli jos joukkue oli vain yhden Regional-turnauksen ihme.

RLCS-konkari Mognuksen ura on ollut viime aikoina laskussa, mutta tuloksia ei missään nimessä voi laittaa vain Mognuksen piikkiin. Päinvastoin, mies on ollut kaikissa viime joukkueissaan (Chalked, TSM, Complexity) kantava voima. Ei olisi yllättävää jos Mognus löytyy nimekkäämpien pelaajien kanssa talviturnauksista.

RLCS Regional X: Fall – suomalaisten sijoitukset

Regional 1

Päätapahtuma

Endpoint (Metsanauris) 9.–11.
Chalked (Mognus) 23.–28.

MINKZ (Tossis varapelaajana) 17.–22.

Jäi karsintoihin (Top 22 läpi)

Juicers (Icy) 33.–48.
O herrat nyk. SAWO Esports (Kalle, Regser, Nixnax, TK) 33.–48.

Lähellä top 64 sijoitusta karsinnoissa
Mystery (hopotihoi, jölli, winterrr), Scandinavian Chasers (edurph), meatballs (korro)

Regional 2

Päätapahtuma

Endpoint (Metsanauris) 12.–14.

MINKZ (Tossis varapelaajana) 17.–22.

Jäi karsintoihin (Top 22 läpi)

Chalked (Mognus) 25.–32.
Juicers (Icy) 25.–32.

Lähellä top 64 sijoitusta karsinnoissa
Pogfish (Lexxa)

Regional 3

Päätapahtuma

Endpoint (Metsanauris) 2.

Jäi karsintoihin (Top 22 läpi)

From The Air (Mognus, Tossis, Edurph) 25.–32.
Pogfish (Lexxa, Doggo) 33.–48.
SAWO Esports (Kalle, Regser, Nixnax) 33.–48.

Lähellä top 64 sijoitusta karsinnoissa
Placeboys (icy), Stinkers (Porsas, Jasumar, Dansku), Spinning Gorillas (Torquey)

Suomalaismenestykseksi voinee laskea myös valmentaja LethalKalen The Last Resort -joukkueen tulokset, joka pääsi karsinnoista läpi kaikki kolme kertaa. Sijoituksina 15.–16., 23.–28. ja 23.–28.

The Grid

Yhdeksän viikon turnauksien sijoitukset
Endpoint (Metsanauris, Virtuoso, RelatingWave)
3.–4., 5.–8., 9.–12., 3.–4., 13.–16., 9.–12., 13.–16., 5.–8., 9.–12.,

Chalked (Mognus, al0t, Remkoe, Bilbo)
13.–16., 13.–16., 13.–16., 13.–16., 13.–16., 13.–16., 13.–16., vetäytyi turnauksesta viikolla 8.

Nordic Championship

Pohjoismaiden tähän asti suurimman Rocket League turnauksen Nordic Championshipin finaalitapahtuma pelattiin 11.9–13.9. Turnaus oli hyvä osoitus pohjoismaisesta yhteistyöstä. Koko mitan ajan nähtiin kovaa ja hyvää kilpahenkeä, sopivassa määrin naljailua ja kaikkien ruotsalaisjoukkueiden tipahtaminen alkusarjassa. Voitto jäi suomalaisilta haaveeksi, mutta odotuksiin nähden turnaus meni aivan passelisti.

Finaalissa nähtiin kaksi joukkuetta Tanskasta. Huimaan vetoon yltänyt musta hevonen Samlet 10 iq (Creamyy, Rexo, ejby) mylvi finaalissa MINKZin (Matsgrey, Madssssss, Sharp) yli 4-1. Samlet 10 iq pokkasi täten 5000 euron palkintopotista 2000 € ja MINKZ 1250 €

Suomalaisista parhaiten sijoittui Team Winland, joka ylsi sijalle 4., häviten pronssiottelussa täydelle RLCS-miehistölle Nordavindille (Trex, Maadzz, Enlid) 3-1. Nordavind tienasi täten 750 € ja Team Winland 400 €.

Vaikuttavan alkusarjan pelannut Egg Gang (Labyrinth, LethalKale, Aleksiii) sai epäonnekseen pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella vastaansa ⅔ RLCS pelaajista koostuvan MINKZin ja hävisi 3-0, loppusijoitus 5.–8. ja 150 € karkkirahaa palkinnoksi.

Kaksi muuta suomalaista joukkuetta SAWO Esports ja Boomers (Lexxa, Doggo, Korro) jäivät alkulohkoihin, mutta molemmat onnistuivat kuitenkin matkalla tiputtamaan yhden ruotsalaisjoukkueen! SAWO voitti Power Puffin (Bob Skywalker, OSM, Focault) tiukassa sarjassa 2-3 ja Boomers teki turnauksen ainoan reverse sweepin kun vastassa oli Kalas (SomeeOnee, Seebrify, Sajmoon).

Lopputulokset liquipediassa: https://liquipedia.net/rocketleague/RL_Nordic/Nordic_Championship

Huippuhetkiä kärkinelikolta

Samlet 10IQ

MINKZ

Nordavind

Team Winland