Jwols hallitsi Euroopan Yliopistoliigan 1v1 turnausta – suomalaismenestystäkin nähtiin

Posted by Interc 10.7.2019 in ArtikkeliKansainväliset turnaukset

Euroopan Yliopistoliigan (EURC) 1v1 turnauksessa 9.7. oli kaksi suomalaisedustajaa, Jyväskylän yliopiston Ankka ja Oulun yliopiston Lycenda. Ankka selvitti tiensä B-lohkosta pudotuspeleihin, voittamalla kaksi ottelua ja häviämällä yhden, mutta Lycenda karsiutui yhdellä voitolla. Yhdellä voitolla Lycenda kuitenkin pääsi B-pudotuspeleihin, johon pääsivät kaikki lohkokolmoset.

Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Ankka kohtasi ennakkoon samantasoisen Inputin (Groeningenin yliopisto). Input vei sarjan nimiinsä 2-0 ja jatkoi neljän parhaan joukkoon. Koska päästriimi oli peruttu, Rakettiliiga jatkoi striimaamista ja seurasi Inputin välierätappion Jwolsille (Oslon yliopisto).

Jwols eteni finaaliin Waldenia (Warwickin yliopisto) vastaan, joka kukisti Ankan runkosarjassa voittaneen Joelin (Bathin yliopisto). Ammattitiimien varapelaajana ja myös Rival seriesissä meritoitunut Jwols jatkoi odotetusti voittokulkuaan ja voitti finaalin suoraan 3-0. Jwolsin ottelutulokset runkosarja mukaanlukien olivatkin murskaavat 14 voittoa, 0 tappiota. Välierävastus Input sai miehen jatkoajalle, mutta finaalivastus Walden ei onnistunut hyviä otteluiden alkuja lukuunottamatta pahemmin horjuttamaan Jwolsin tasapainoa. Waldenin hyvää suoritusta ei silti käy kiistäminen, Jwols oli ainoa pelaaja, jolle Walden hävisi yhtään erää, voitto/tappiosuhde oli siis 11-3.

Konseptiin kuului myös lohkokolmosten B-pudotuspelit, jonka voiton Lycenda otti nimiinsä. Välierässä kaatui St0rmhunter 3-1 ja finaalissa Kaczoland 3-0. St0rmhunter otti lohkovaiheessa myös Ankalta erän, joten ennakkoon Ankkaa matalampirankkisen Lycendan voitto oli mainio suoritus.

 

Lopputulokset:

Tier 1:
1st: Jwols
2nd: Walden
3rd: Input
4th: Joel
5th-8th: CheliosHD, VorteX, narc0, Ankka

Tier 2:
1st: Lycenda
2nd: Kaczoland
3rd: St0rmhunter
4th: Longcat

Tier 3:
1st: Apace
2nd: Maximus_3003

Turnauskaavio: https://challonge.com/iq89yas5

B-pudotuspelien turnauskaavio: https://challonge.com/s3nnem8w.