Toinen karsinta on pelattu – kaikki Rakettiliiga PRO:n runkosarjaan päässeet joukkueet selvillä!

Toinen karsinta pelattiin loppuun 20.1. ja viimeiset neljä jatkoon päässyttä joukkuetta selvisivät. Maanantain ratkaisevan karsinnan joukkueet selvisivät sunnuntaina, jossa jokainen joukkue joutui voittamaan vähintään kaksi BO5-sarjaa. Alla otteluiden tulokset ja jatkoonpääsijät. Kaikki jatkoon päässeet joukkueet tullaan esittelemään tarkemmin tulevissa jutuissa!

Triple D – High Fly

Viime viikolla 3-0 Kolmenkoplalle hävinnyt High Fly sai vastaan pelkästään toiseen karsintaan mukaan tulleen Triple D:n. Triple D:n potentiaali tiedettiin, sillä FiremanJonas kuuluu moniin Norjan liigassa esiintyneisiin pelaajiin ja Sparks on Vaakunaliigan hopeamitalisti parin kuukauden takaa. Sarja repsahti rankasti puolelta toiselle tasaisen ensimmäisen pelin jälkeen.

Puolustus oli molemmilla joukkueilla koko sarjan purjeessa ja High Flyn peli hajosi enemmän. Foggyn Rocket League -panostuksen tiedettiin olevan viime aikoina vähäistä ja se näkyi erityisesti puolustuksessa, vaikka toisessa pelissä Foggy saikin nauttia joukkueensa tarjoilusta viimeistellen helpot neljä maalia. Kun SeBbo ja Pastor1 tekivät kahteen mieheen myös monta puolustusvirhettä, vaikutti että joukkueella ei ollut edes normaalitasoinen päivä omalla kenttäpuoliskolla. Triple D olisi kuitenkin todennäköisesti voittanut myös normaalina päivänä. Ennakkoon suurin kysymysmerkki Karhu oli Triple D:n paras maalintekijä seitsemällä osumalla. Sparks oli Vaakunaliigan tapaan hirvittävä syöttömyllyttäjä (5 syöttöä). Norjalaisvahvistus FiremanJonaksen ei tarvinnut nousta kantavaksi voimaksi vaan suorittaa tasaisesti.

Triple D Rakettiliiga PRO:n runkosarjaan voitoin 3-1.

 

Ballchasers – Mystic eSports

Sarja, jossa Ballchasersilla oli vain hävittävää. Mystic eSportsin (Ogga, Orizes, MixAndDip) pärjääminen aiheuttaisi suuria kysymyksiä Ballchasersin ylle joka ei ole ihan pelannut potentiaaliinsa vielä. Sekä Mystic, että Ballchasers hävisivät Koveralle ensimmäisessä karsinnassa. Mystic eSports voitti sunnuntaina kovatasoisen Smartin.

Mystic oli paremmin pelissä mukana kuin Koveraa vastaan vaikkakin Ballchasersin nopeus sai Mysticin venymään äärirajoille tilanteessa toisensa jälkeen. Pelit olisivat voineet repsahtaa, mutta periksiantamaton puolustus ja Ballchasersin joukkuepelin puutoksen hyödyntäminen piti Mysticin pitkään mukana kaikissa peleissä. Niin paljon kuin Mysticciä voikin kehua, oli selvää että Ballchasers oli yksilötaidoltaan selkeästi parempi. Edelleenkään joukkuepeli ei tuntunut olevan sellaisessa kuosissa joka kielisi menestysmahdollisuuksista sarjassa, mutta tänään otteet olivat tarpeeksi varmat. Ballchasersin pelaajat voittivat monta 50/50-tilannetta silkalla nopeudella.

Viimeinen peli oli tapaus sinänsä. Ballchasers meni 5-1 johtoon ja löysäsi. Taas nähtiin miksi Rocket League on momentum-peli. Doggon 1800-luvun sukelluskello rävelsi monta palloa suoraan Mysticille ja käsittämättömästi peli lyötiin tasoihin. Jatkoajalla 6.04 kellossa, Niiko ja Regser kaivoivat pallon kulmassa ja lähes antisankariksi vajonnut Doggo, ratkaisi 3-0 sarjavoiton Ballchasersille. Maanantain paras peli.

Team name – Wiffers

Ensimmäinen karsinta sai arvelemaan, että Wiffers (Vile, n00p, valsu) pelaisi ensimmäistä kertaa yhdessä. Se ei osunut kaukaa ohi, Valsu kertoi, että joukkue oli pelannut yhdessä vain muutamia tunteja. Siihen ja joukkueen teknisiin ongelmiin nähden sarja meni erinomaisesti. Päivän nuorin tiimi Team name sai nostaa itsensä todellisen testin yli kun Wiffers nousi jopa 2-1 sarjajohtoon. Oli otettava kaksi voittoa putkeen, tai ulos liigasta keräämään kokemusta.

Vierailijan analyysi – Gkko

Erien alut olivat myrkkyä Wifferssille. Kun pelataan näin tiukkaa sarjaa, on tärkeää olla iskussa heti ensimmäisestä aloituksesta lähtien. Team Namen Icy ja Jölli parivaljakko olivat kentän kuninkaalliset, varsinkin Icy:n tilanteiden luonti oli ihailtavaa katsottavaa. Wiffers oli suhteellisen tehokas hyökkäyspäässä, mutta selkeästi heikompi puolustus ratkaisi sarjan. Team namen kommunikaatio oli myös selkeästi paremmalla tasolla kuin vastustajalla, joukkue todella harvoin tuplasi palloihin, tai sählästi puolustuksessa. Wifferssin valopilkuksi nimeäisin Vilen, laadukasta ja järkevää peliä molemmissa päissä. Kaiken kaikkiaan jännittävä sarja, josta ei tapahtumia puuttunut!

Ottelun MVP: Icy

Team name Rakettiliiga PRO:n runkosarjaan voitoin 3-2.

BANG BANG – v2

v2 (Salo, Luka, GS) mursi Savage Hoppersin nopeudellaan eilen ollen koko turnauksen positiivisin yllättäjä. Joukkue nousi ensimmäisen karsinnan seediltä 18. seedille 10. ja lopulta toisessa karsinnassa kahdeksan parhaan joukkoon. Tänään puolustus vasta olikin koetuksella ja huomattavasti hatarampi. BANG BANG:n Kalle ja Nojgaarden ovat tunnetusti todellisia hyökkäysmyllyttäjiä ja sijoittuminen on kolmospelaaja Emilian vahvuus. Kalle löysi itsensä oikeasta paikasta monen monta kertaa tehden peräti kahdeksan maalia neljään otteluun.

Luka oli eilen ja tänääkin kliininen ampuja, mutta teki kohtuuttoman monta puolustusvirhettä. Salo sanoi ottelun jälkeen, että tänään koko joukkueelta tuli normaalia enemmän huteja ja siinä taitaa olla perää. v2 piti toisen pelin todella tiukkana, mutta sekin ratkesi helppoon puolustusvirheeseen. Kolmannessa pelissä v2 viimein otti erävoiton, mutta viimeisessä BANG BANG:lle riitti hyvä perustekeminen. Sarja olisi voinut olla tasainen, jos v2 ei olisi sortunut samoihin viheisiin kuin Savage Hoppers eilen ja antanut BANG BANG:n tehdä lukuisia dunkkimaaleja.

BANG BANG Rakettiliiga PRO:n runkosarjaan voitoin 3-1.